Miksi vastustaa Turkin EU-jäsenyyttä?

Niissä Euroopan maissa, joissa on paljon muslimeja, valtaosa väestöstä vastustaa Turkin EU-jäsenyyttä. Esimerkiksi Saksassa, jossa on noin 3,25 milj. muslimia (joista 2,5 milj. on turkkilaisia), jäsenyyden vastustajia on 66 % prosenttia väestöstä (huhtikuu, 2004). Ranskassa, jossa muslimeja on vielä enemmän (n. 6 milj.), jäsenyyden kannattajia on vain neljännes kansalaisista (lokakuu, 2004). Mutta myös Suomessa, jossa muslimeja on toistaiseksi vähän, kaksi kolmasosaa väestöstä vastustaa Turkin EU-jäsenyyttä (Eurobarometer 63). Monille suomalaisille Turkin mahdollinen EU-jäsenyys on kuitenkin kaukainen asia, jonka vaikutukset eivät ole välittömässä näköpiirissä. Miksi siis vastustaa Turkin liittymistä EU:n jäsenvaltioksi?

• Turkin talous
• Turkkilaisten räjähdysmäinen väestönkasvu
• Turkki kuuluu kulttuurisesti Aasian turkkilais-islamilaiseen vyöhykkeeseen
• Islam — suvaitsemattomuuden uskonto
• Naisten arvostus ja asema Turkissa
• Turkin ihmisoikeustilanne
• Turkkilaisten integroitumisongelmat
• Turvallisuuspoliittiset näkökohdat
• Aikalisän ottaminen

Suomalaista 66 % vastustaa Turkin EU-jäsenyyttä (Eurobarometer 63)

Turkin talous

Taloutensa osalta Turkki on suurissa vaikeuksissa, ja se on maailman velkaisimpia maita. Vuonna 2003 valtionvelka oli 90 % BKT:sta. Turkissa on korkea työttömyysaste ja inflaatio (v. 1990–2001 74,2 %, tällä hetkellä n. 10 %) ja EU-maihin verrattuna alhainen tuottavuus. Turkin BKT/henkilö oli v. 2002 n. 23 % EU:n keskiarvosta, Kaakkois-Turkin kurdialueilla vain n. 9 %. Todella köyhiä on vähän, mutta taloudellisesti haavoittuvaisia lasketaan olevan lähes 40 % väestöstä. Noin kolmannes turkkilaisista työskentelee maataloudessa, mikä on lähes yhtä paljon kuin 30 vuotta sitten, ja mahdollisen EU-jäsenyyden myötä valtion tukiaisten varassa toimivalla maataloudella on edessään suuria haasteita. Turkin EU-jäsenyyden myötä EU saisi 39 milj. hehtaaria lisää viljelypinta-alaa, mikä on 23 % nykyisten EU-jäsenten viljelypinta-alasta. Vakava ongelma Turkissa on maassa rehottava korruptio.

Turkki ei ole EU:lle tärkeä kauppakumppani, mutta EU sitä vastoin on Turkille, joka saisi suurta taloudellista hyötyä EU-jäsenyydestä. EU:lle Turkin jäsenyys maksaa arviolta 28 miljardia euroa/vuosi (Deutsche Welle, 1.10.2004). Jo nyt uusien jäsenmaiden liittymisen myötä EU:n talous on joutumassa ongelmiin. Jos Turkista tulee EU:n jäsen, siitä tulee automaattisesti EU:n suurin jäsenvaltio ja EU-parlamentin suurin vallankäyttäjä. Ensimmäistä kertaa EU:n historian aikana sen köyhin jäsenvaltio saa unionissa poliittisen johtoaseman.

Turkkilaisten räjähdysmäinen väestönkasvu

Vuonna 1927 Turkissa oli noin 14 milj. asukasta, vuonna 1990 noin 57 milj. asukasta, tällä hetkellä noin 71 milj. asukasta, vuonna 2015 arviolta 90 milj. asukasta. Lähivuosikymmeninä työmarkkinoille tulee valtava määrä turkkilaisia nuoria, jotka paremman elintason toivossa hakeutuvat Turkin ruuhkakeskuksiin ja myös EU-maihin mutta joiden koulutustaso ei riitä kehittyneen teollisuuden edellyttämiin tehtäviin.

Samaan aikaan kun ylikansoitus maailman köyhissä maissa lisääntyy huolestuttavasti ja lisää paineita Eurooppaa kohtaan, syntyvyys länsimaissa alenee. Noin 40–50 vuoden sisällä turkkilaisia on arviolta 100 milj. ja jo tuolloin enemmän kuin saksalaisia ja ranskalaisia yhteensä. Tällä tulee olemaan dramaattiset seuraukset Euroopan tulevaisuudelle, erityisesti jos Turkki on EU:n jäsenvaltio. Mutta ilman Turkin EU-jäsenyyttäkin muutokset väestönkehityksessä johtavat siihen, että n. 40–50 vuoden sisällä Saksassa on enemmän turkkilaisia kuin saksalaisia, ja vastaavanlainen muslimiväestön ekspansio on tapahtumassa Espanjassa, Ranskassa ja Hollannissa.

Kun EU-komissio suositteli 6.10.2004 jäsenneuvottelujen aloittamista Turkin kanssa, samassa yhteydessä tuotiin esille ajatus siitä, että käyttöön tulisi ottaa pysyvä turvalauseke turkkilaisten vapaan liikkuvuuden rajoittamisesta EU:n alueella. Tämänkaltainen turvalauseke, jota Turkki tulee ennemmin tai myöhemmin kiivaasti vastustamaan, ei kuitenkaan vastaa EU:n omia liberaaleja periaatteita, joiden mukaan kaikki ovat yhdenvertaisia ja kaikilla on liikkumisvapaus ja oikeus valita oma asuinpaikkansa. Mahdollisesti käyttöön otetaan aluksi siirtymäkausi, mutta loputtomiin turkkilaissiirtolaisten vyöryä ei voi estää.

Turkki kuuluu kulttuurisesti Aasian turkkilais-islamilaiseen vyöhykkeeseen

Turkki sijaitsee keskellä Balkanin, Lähi-idän ja Kaukasian muodostamaa kriisikolmiota. Turkin EU-jäsenyyden myötä unioni saisi uusiksi hankaliksi rajanaapureikseen Syyrian, Irakin, Iranin, Georgian ja Armenian sekä lisärasitteekseen kurdiongelman. Turkki on ollut enemmän tai vähemmän osallisena alueen konflikteissa, ja naapurimaihinsa Irakiin, Iraniin ja Syyriaan Turkilla ovat perinteisesti olleet hyvin ongelmalliset suhteet. Turkin Aasian vastaisen rajan pituus on yli 2000 km, ja rajaa on mahdotonta valvoa riittävästi, jotta Aasiasta, Arabian niemimaalta ja jopa Afrikasta asti Turkin kautta Eurooppaan työntyvää ihmisvirtaa saataisiin pidäteltyä. Köyhien maiden ylikansoituksen johdosta tämä siirtolaisten joukkomuutto Eurooppaan on tulevaisuudessa väistämätön.

Maantieteellisesti Turkista vain n. 3 % kuuluu Eurooppaan. Uskonnolliset, kielelliset ja kulttuuriset yhteydet sitovat Turkin vahvasti levottomaan islamilaiseen vyöhykkeeseen, joka yltää Balkanilta Keski-Aasian läpi aina turkkilaisten Itä-Turkestaniksi kutsumaan Luoteis-Kiinan Xinjiangin maakuntaan asti. Tällä alueella asuu noin 150 milj. turkkilaisia kieliä puhuvaa ihmistä. Vuodesta 1992 Turkki on yhdessä Turkmenistanin, Azerbaidzhanin, Kazakstanin, Kirgisian, Tadzhikistanin ja Uzbekistanin kanssa ollut OATCT:n (Orta Asya Türk Cumhuriyetleri Toplantisi) jäsen. OATCT eli "Keskiaasialais-turkkilainen huippukokous" harjoittaa taloudellista ja kulttuurista yhteistyötä, mutta Turkissa on varmasti kiinnostusta muodostaa yllä mainittujen valtioiden kanssa uusi keskiaasialainen suurvalta, jossa Turkilla olisi johtava rooli. Mikäli EU-jäsenyyden taloudelliset edut eivät olisi niin houkuttelevia, monet turkkilaiset kadunmiehet muodostaisivat mieluummin muslimien unionin Keski-Aasian turkkilaiskansojen kanssa.

Islam — suvaitsemattomuuden uskonto

Länsimaihin muuttaneilla muslimeilla on oikeus vapaasti harjoittaa uskontoaan, perustaa moskeijoitaan ja islamilaisia kulttuurikeskuksiaan. Niinpä esimerkiksi Saksassa moskeijoiden lukumäärä on lisääntynyt huomattavasti viimeisen 30 vuoden aikana:

• 1970: 3 moskeijaa
• 1990: 1500 moskeijaa
• 1997: 2700 moskeijaa

Lähes kaikissa islamilaisissa maissa, mukaan lukien Turkissa, uskonnollisia vähemmistöjä sitä vastoin sorretaan. Esimerkiksi Turkissa kristittyjen sisäänpääsyä yliopistoihin on vaikeutettu, kristittyjen omistamia kiinteistöjä on pakkolunastettu, eikä rapistuneiden kirkkojen kunnostamista sallita. Turkin erityispiirteenä on kuitenkin se, että viranomaiset pelkäävät antaa kristityille lisää vapauksia peläten joutuvansa antamaan samat vapaudet ääri-islamilaisille fundamentalisteille. Kristittyjen lähes olemattomaksi supistuneen vähemmistön (n. 0,6 %) lisäksi oman osansa sortotoimista ovat saaneet alaviitit (n. 15 %), jotka edustavat islamin maltillista muotoa ja mm. hyväksyvät naisten ja miesten tasa-arvoisuuden.

Turkkilaisista muslimeja on 97,2 %. Islamista eroaminen on kielletty, ja kaikista muslimien jälkeläisistä tulee automaattisesti muslimeja myös EU:n sisällä. Islamin merkittävästä asemasta Turkissa kertoo se tosiasia, että lähes kolmasosa turkkilaisista kannattaa itsemurhaiskuja (HS 18.3.2004) — ja tämä on tilanne muslimimaassa, jonka sanotaan olevan maallistunut. On mahdotonta ignoroida Turkissa toimivia ääri-islamilaisia ja terroristijärjestöjä.

Turkkilaiset muslimikiihkoilijat osoittavat mieltään Muhammad-pilakuvien johdosta (Istanbul, helmikuu 2006)

Rauhanomaisessa muodossaankin islam alistaa naisia, vastustaa maallista valtaa, moniarvoisuutta, suvaitsevaisuutta ja yksilön itsemääräämisoikeutta. Jos Turkista tulee EU:n jäsen ja jos Turkki on islamistien vallassa, on selvää, että unionin suurimpana jäsenvaltiona ja vallankäyttäjänä Turkki pyrkii tuomaan islamilaisia, teokraattisia ihanteitaan eurooppalaiseen lainsäädäntöön ja kulttuuriin. Kuten Hämeen-Anttila (2001: 55) kirjoittaa: "Pohjimmiltaan islamin ideaalinen järjestelmä edellyttää yhteiskunnan islamilaisuutta."

Yhdessä Saudi-Arabian ja 55 muun valtion kanssa Turkki kuuluu islamilaisten valtioiden järjestöön OIC:hen. Vuoden 1984 kokouksessaan OIC julisti, että vuoteen 2000 mennessä islamilaisissa maissa olevat kristityt ja muut "vääräuskoiset" on joko käännytettävä islamiin tai karkotettava ja että Saksasta tulee poliittinen ja taloudellinen keskus islamin levittämiseksi Eurooppaan. Argumentti, jonka mukaan uskonto ei voi olla esteenä EU-jäsenyydelle, perustuu tietämättömyyteen islamista ja siitä, kuinka islamisoituminen tällä vuosisadalla muuttaa Euroopan yhteiskuntia ja niiden ihmisoikeustilannetta. Uskontona pyhiä sotia julistava ja naisia alistava islam on hyvin erilainen kuin nykymaailman maltillinen kristinusko; islam pitää itseään ylivertaisena suhteessa muihin monoteistisiin uskontoihin, eikä islamissa löydy minkäänlaista ymmärrystä länsimaissa yleiselle humanistiselle ateismille (lue tähän liittyvä fatwa).

Naisten arvostus ja asema Turkissa

Positiivisesta kehityksestä huolimatta naisten asema turkkilaisessa yhteiskunnassa ja kulttuurissa on kaukana länsimaisen sivistysvaltion tasosta. Mainittakoon, että vielä vuonna 2003 turkkilaisista naisista lukutaidottomia oli noin 21 % (miehistä noin 6 %). Syrjintä, kotiväkivalta, pakkoavioliitot ja "kunniarikokset" ovat arkipäivää erityisesti Itä- ja Kaakkois-Turkissa. Lue Amnesty Internationalin julkaisema shokeeraava raportti naisten kokemasta perheväkivallasta Turkissa.

Kun keskustelemme naisten kanssa ja kysymme heiltä, ovatko he kokeneet väkivaltaa, he vastaavat: "Emme." Kun kysymme, onko heitä koskaan läimäytetty, vastaus kuuluu: "Tietysti." Onko heitä koskaan lyöty? "Kyllä, tietysti!" He ymmärtävät väkivallan yleensä joksikin, mikä vaatii sairaalahoitoa. — Istanbulilainen naisasia-aktivisti (Amnesty International)

Naisten alistettu asema suhteessa miehiin on yksiselitteisesti määrätty Koraanissa:

"Mies on naisen pää, koska Jumala on toisia suosinut enemmän kuin toisia ja koska mies elättää vaimoaan. [---] Jos pelkäätte vaimonne olevan uppiniskainen, varoittakaa häntä, välttäkää häntä vuoteessa ja lyökää häntä, mutta jos hän sitten tottelee teitä, älkää ahdistako häntä enää." (K4:34.)

On turha kuvitella, että EU-jäsenyyden myötä turkkilaiset omaksuisivat vähitellen sellaiset länsimaisille ihmisille itsestään selvät vapauden ja yhdenvertaisuuden arvot, jotka ovat heidän oman uskontonsa ja perinteidensä vastaisia. Esim. Saksassa 40 % turkkilaisten avioliitoista on pakkoavioliittoja, jotka solmitaan ilman tytön suostumusta. Länsimaisesta näkökulmasta voi olla vaikea ymmärtää, että musliminaiset itse ovat sisäistäneet alistetun asemansa ja pitävät sitä asioiden luonnollisena tilana. Kuten muuan kaakkoisturkkilainen 40-vuotias perheenäiti 10.10.2004 Helsingin Sanomien haastattelussa totesi: "Pahin puoli Euroopassa ovat naiset. He ovat liian vapaita."

"Se huorahan eli kuin saksalainen!"

Kuvassa turkkilaisten veljiensä raa'asti murhaama Hatin Sürücü. Vuonna 2005 neljän kuukauden sisällä yksistään Berliinissä kuusi musliminaista tuli perheenjäsentensä murhaamaksi. Miksi? Näiden naisten rikoksena oli ollut se, että pyrkivät vapautumaan ja elämään läntisen elämäntyylin mukaisesti. Omissa yhteisöissään tappajia kunnioitetaan sankareina, jotka säilyttävät perheen kunniaa. Lue Spiegel Online ja News.telegraph.

Turkin ihmisoikeustilanne

Taannoisista lukuisista lakiuudistuksista huolimatta ei voi sanoa, että Turkissa olisi lehdistönvapautta, sananvapautta tai uskonnonvapautta. Poliittisia vankeja on tällä hetkellä n. 1400, uskonnollisia ja etnisiä vähemmistöjä sorretaan, kidutus on yleistä. "Vielä pari vuotta sitten poliisi käytti sähkösokkeja, käsistä riiputtamista ja raakaa väkivaltaa. Nyt toimet on muutettu sellaisiksi, ettei niistä jää jälkiä. Ihmisiä pidetään kylmässä, nälässä tai valveilla, suihkutetaan vedellä tai simputetaan", Human Rights Foundationin lääkäri Levent Kutlu toteaa (HS 5.10.2004). Suomeen turvapaikanhakijoita Turkista saapui v. 2002 197 ja v. 2003 185. Saksassa Turkista saapuneita turvapaikanhakijoita oli v. 2003 yli 6300, v. 2004 elokuuhun mennessä 4853. Tietoa Turkin huolestuttavasta ihmisoikeustilanteesta on saatavilla Amnesty Internationalin ja muiden ihmisoikeusjärjestöjen sivuilta.

Jos Turkki jonain päivänä täyttää EU:n jäsenyysneuvottelujen muodolliset kriteerit, se on ilahduttavaa, mutta se ei missään tapauksessa riitä. Turkkilaisten vuosisataiset ajattelutottumukset eivät muutu muutamaa lakia muuttamalla. Kuvaava on taannoinen EU:n ja Turkin kiista Turkin rikoslakiuudistukseen sisältyvästä aviorikoksen kriminalisoinnista. Turkin pääministeri Tayyip Erdogan totesi: "Lupaan, että minun hallitukseni aikana aviorikoksia ei tulla kriminalisoimaan. En voi kuitenkaan luvata, että seuraajani ovat asiasta samaa mieltä." (Yle24:n uutisarkisto.) Turkkilaiset ovat yli 80 vuoden ajan harjoitelleet yhteiskunnan maallistamista. Tämän päivän Turkista kuitenkin näemme, että tuo aika on ollut aivan liian lyhyt muuttamaan turkkilaisten elämäntyyliä ja mentaliteettia.

Keskustelussa Turkin EU-jäsenyydestä ja ihmisoikeustilanteesta on sotkettu kaksi asiaa keskenään. On ymmärrettävä selkeästi, että:

• Pääsy EU:n jäseneksi ei voi toimia perustana Turkin ihmisoikeustilanteen paranemiselle.
• Turkin ihmisoikeustilanteen tosiasiallinen paraneminen voi toimia yhtenä perustana mahdolliselle EU-jäsenyydelle.

Joko Turkilla itsellään on oma intressi kohentaa ihmisoikeustilannettaan — tai sitten sillä ei ole. Juuri nyt Turkki muuttaa lakejaan päästäkseen EU:hun. Haluammeko EU:hun jäsenen, joka muuttaa kosmeettisesti lainsäädäntöään vain päästäkseen EU:n jäseneksi? Jos turkkilaiset eivät paranna ihmisoikeustilannettaan oma-aloitteisesti riippumatta siitä, mitä EU:lla on Turkille annettavana, he eivät ole vielä todella muuttaneet asennettaan, ja asenne on se, mikä ratkaisee. EU ei voi muuttaa ulkoa käsin Turkin asennetta ja yrittää holhoavasti kasvattaa turkkilaisista aikuisia; heidän on kasvettava itse. Turkkilaisten on itse tehtävä omat kotiläksynsä. Jos Turkki ei kulje kohti parempaa yhteiskuntaa ilman EU:ta, olisi virhe ottaa Turkki EU:hun, koska tällainen valtio muodostaa välittömän uhkatekijän EU:n vakaudelle.

Turkkilaisten integroitumisongelmat

Saksassa elää virallisesti 3,2 milj. muslimia, joista valtaosa on turkkilaisia. Suuri osa turkkilaisista perheistä pysyttelee yhteiskunnan ulkopuolella ja elää sosiaaliavun varassa. Heidän koulutustasonsa ja saksan kielen osaamisensa ovat kaukana ideaalista, vaikka Saksassa olisivat erinomaiset mahdollisuudet kouluttautua. Turkkilaisilla on taipumus muodostaa etnisiä saarekkeita, joissa he pystyvät hoitamaan jokapäiväiset asiansa tarvitsematta lainkaan saksaa ja olematta lainkaan kosketuksissa isäntäkansaansa: heillä on omat liikeyrityksensä, matkatoimistonsa, supermarkettinsa, ravintolansa, sanomalehtensä, radio- ja tv-ohjelmansa, asianajajansa ja luonnollisesti omat moskeijansa. Tämä kehitystrendi johtaa väistämättä turkkilaisten yhä voimakkaampaan eristäytymiseen muusta yhteiskunnasta, mistä seuraa jännitteitä etnisten ryhmien välille.

Syrjäytymisen, sosiaalisten ongelmien ja etnisten konfliktien kärjistyessä turkkilaisnuoret hakevat yhä enemmän turvaa islamistisista äärijärjestöistä, mikä voi johtaa tilanteen räjähtämiseen käsiin. Jo nyt turkkilaisnuoret Saksassa kokevat muslimi-identiteettinsä itselleen yhä tärkeämmäksi. Lue Ulkopoliittisen instituutin raportti Kansainvälinen terrorismi ja Suomi (2004, s. 50–63), jossa käsitellään kysymystä, kuinka ulkomaalaisena elämiseen liittyvä vieraantuneisuus voi laukaista radikaalistumisprosessin. Lue myös: Väkivalta kytee Ranskan esikaupungeissa (YLE24:n uutisarkisto).

Se, että turkkilaiset muiden muslimien tavoin integroituvat huonosti länsimaiseen yhteiskuntaan ja ovat haluttomia sisäistämään sen vapauden arvoja, ilmenee Turkin EU-jäsenyyden voimakkaana vastustuksena Saksassa: 66 % saksalaisista vastustaa Turkin EU-jäsenyyttä (huhtikuu, 2004). Jos Turkista tulee EU:n jäsen, Suomen tilanne etnisten ja uskonnollisten konfliktien osalta alkaa ennen pitkää muistuttaa Saksan nykytilannetta, ja tuossa vaiheessa Saksa on jo luhistunut islamin alle.

Turvallisuuspoliittiset näkökohdat

Yhdysvallat pyrkii ajamaan Turkkia EU:hun sen tärkeän geostrategisen sijainnin vuoksi. Turkissa, joka on ollut Naton jäsen vuodesta 1949 alkaen, on tärkeitä raaka-aine-esiintymiä, öljyputkia ja satamia, ja Yhdysvallat jättää mielellään EU:n hoidettavaksi ja maksettavaksi alueen pitämisen vakaana. Kuitenkin vain Natolla on valtuudet hoitaa alueen konflikteja, ei EU:lla. Turvallisuuspoliittisesta näkökulmasta olennaista on yhteistyö Turkin kanssa Natossa ja YK:ssa. EU-jäsenyys ei lisää vakautta Turkin lähialueilla, vaan tuo Lähi-idän ja Kaukasian kriisipesäkkeet EU:n välittömään läheisyyteen.

Helsingin Sanomien haastattelussa (6.10.2004) Yhdysvaltain EU-suurlähettiläs Rockwell Schnabel toteaa: "Turkki on silta islamilaiseen maailmaan. Maallisena valtiona Turkki toimii hyvänä esimerkkinä siitä, kuinka muslimimaa voi toimia [länsimaiden kanssa]. Turkin jäsenyys tekisi EU:sta vahvemman ja suuremman." Tämä lausunto on monessa suhteessa hämmentävä. Ensinnäkin islamilaiset maat eivät ylipäätään ole kiinnostuneita tuonkaltaisesta esimerkistä. Toiseksi historiallisista syistä arabimaailma suhtautuu kyräillen ja jopa vihamielisesti Turkkiin: osmani-imperiumin valtakausi ei ole pyyhkiytynyt mielistä. Lisäksi Turkin Nato-jäsenyys ja läheinen suhde Yhdysvaltoihin ja Israeliin pahentavat tilannetta entisestään (MEMRI). Toive siitä, että Turkki voisi lähettää positiivisen signaalin islamilais-arabialaiselle alueelle, on täysin epärealistinen (ks. Quaisser & Wood 2004: 12). Islamilaisessa maailmassa ei katsota hyvällä länsimaisen vapauden ja maallistuneen "rappiokulttuurin" eli — islamilaisen valtioteorian mukaan — sodan alueen (Dar al-harb) työntymistä lähemmäksi islamin aluetta (Dar al-islam). Ajatus sillan rakentamisesta ja avaamisesta muslimimaailmaan on järjetön, etenkin kun otetaan huomioon, että islamin perimmäisenä tavoitteena on koko maailman islamisaatio, ja mikään ei palvele tuota päämäärä paremmin kuin muslimien joukkomuutto Eurooppaan.

Vähintään erikoiselta kuulostaa myös Schnabelin väite, jonka mukaan Turkin ääri-islamilaisilla liikkeillä olisi vähemmän mahdollisuuksia kasvaa, jos Turkki olisi EU:n jäsen (HS 6.10.2004). Kuten yllä oli puhetta, kun armeijan valta demokratisoitumisen myötä höltyy Turkissa, EU:n suvaitsevaisuus ja uskonnonvapaus päinvastoin mahdollistavat nyt kurissa pidettyjen fundamentalististen liikkeiden vapaamman toiminnan Turkissa.

Yhdysvallat tietää hyvin, että Turkin EU-jäsenyys ja islamin nopea leviäminen Eurooppaan heikentäisivät EU:ta taloudellisesti ja poliittisesti, mikä puolestaan vahvistaisi Yhdysvaltain asemaa ylivoimaisena maailmanvaltana. Näin Yhdysvallat kykenisi tulevaisuudessa keskittymään kilpailuun Kiinan, nousevan supervallan, kanssa.

Aikalisän ottaminen

Turkin EU-jäsenyyskysymyksessä EU on joutumassa oman valheellisuutensa ansaan. Turkki antaa täysin epärealistisia lupauksia ja eurooppalaispoliitikot esittävät keskenään toisilleen täysin epärealistisia toiveita Turkin kehittymisestä — toiveita, joihin he tuskin uskovat itsekään. Poliittinen keskustelu on vieraantunut realiteeteista, ja paineet jäsenyyden puolesta ovat kovat. Jos jäsenyysneuvottelut aloitetaan, vaarana on, että jäsenyys lopulta toteutuu, kävipä Turkin uudistusten kanssa kuinka hyvänsä. Neuvotteluihin liitettävä "hätäjarrun" mekanismi ei kykene enää estämään Turkin EU-jäsenyysjunaa, vaan korkeintaan lisäämään väliaikaisesti kitkaa junan pyöriin. Turkin ulkoministeri Abdullah Gülin mukaan minkäänlaiset Turkkia koskevat erityisjärjestelyt neuvottelujen keskeyttämisestä eivät voi tulla kysymykseen eikä Turkki tule hyväksymään sellaista (HS 5.10.2004).

EU:lle Turkin mahdollisen jäsenyyden riskit ovat valtavat verrattuna sen lähes olemattomiin hyötyihin. On parasta tarkastella rauhassa muutamia vuosikymmeniä tai vuosisatoja, mihin suuntaan Turkki kehittyy. Turkkia kuten muitakin islamilaisia maita on mahdollista kannustaa poliittisesti ja taloudellisesti ilman, että materiaalisena houkuttimena on EU-jäsenyys. Jos turkkilaiset eivät oma-aloitteisesti ymmärrä, että yhteiskunnalliset muutokset ovat tarpeen heidän maassaan, he eivät ole kypsiä EU-jäsenyyteen. Sikäli kuin Turkki todella kykenee muuttumaan, se kuitenkin ansaitsee kaiken tuen. EU-jäsenyyden sijaan Turkille voisi tarjota etuoikeutettua kumppanuutta ja taloudellista erityisasemaa (Quaisser & Wood 2004: 52). Sitä paitsi länsi on jo vuosikymmenten ajan tukenut Turkkia rahallisesti, aseellisesti ja kaikin tavoin. Miksi tähän tarvitsisi tehdä mitään muutoksia?

Turkin EU-jäsenyys merkitsee ennen pitkää väistämättä EU:n loppua. Mikä Suomen kokoisen väkiluvultaan pienen maan kohtalo on ilman vahvaa Eurooppaa?